/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Aug 29th 2007

MOPV#4: Huippu-urheilu

17:04

Se on taas se aika vuodesta kun olohuoneet täyttyvät kisastudioista, baarit televisioille huutelijoista ja parvekkeen aluset televisiolaitteista. Tällä kertaa sentään homman liittyi sen verran tuuria ettei lähetykset häiritse prime time -lähetysaikaa, kiitos suuren aikaeron.

Tuuria siksi, koska urheilua ei katso televisiosta Erkkikään. (Ainoastaan Erkin kaverit, jotka muutenkin ovat kovin kummallisia.)

Asian laita voisi olla toisenlainen mikäli urheilu ei olisi niin tappavan tylsää kuin mitä se nykypäivänä on. Omat pojat eivät pärjää ja uusia maailmanennätyksiä syntyy harvoin. Puhumattakaan siitä että lajit jossa kilpaillaan ovat suoraan sanoen antiikkisia. Suurin jännitysmomentti syntyy kun veikkaillaan kuinka monta tällä kertaa jää kiikkiin doping-aineiden käytöstä tai kuka keksii värikkäimmät selitykset antisuoritukselleen.

Näille epäkohdille on kuitenkin olemassa ratkaisuja. Ne ovat niin ilmeisiä etten oikein ymmärrä miten status quo voi olla sellainen kuin se nyt on.

Toimenpide 1: Sallitaan doping.

Dopingia käyttää jo jokainen, toiset nyt vain ovat niin tumpeloita että jäävät siitä kiinni. Olkoonkin että tämän myötä se todellinen kilpailu käytäisiinkin lääketieteen alalla, mutta se on sivuseikka. Kun keihäänheittojen pituuksia mitataan kilometreissä ja pituushypyt kymmenissä metreissä minäkin alan seuraamaan urheilua.

Toimenpide 2: Uudistetaan lajeja.

Ihan oikeasti hei. Jaksaako joku vielä oikeasti innostua nykylajeista? Miten olisi vaikka 300 metrin vapaauinti piraija-altaassa? Maratonjuoksu tulisilla hiilillä?

Ikävä kyllä tätä tuskin koskaan tulee tapahtumaan, koska urheilun täytyy pysyä "puhtaana" ja "olympialaisia kunnioittavana". Tai jotain. Paskaa se joka tapauksessa on.

***

Muut MOPV -sarjan kirjoitukset

2 Responses to “MOPV#4: Huippu-urheilu”

Ei urheilu koskaan oleollut puhdasta. Ajat vaan ovat muuttuneet. Ennen doupattiin kanamunilla ja konjakilla. Sitäpaitsi alkuperäinen Olympia-aate meni siinä kun karsintarajat tuli käyttöön. Ruvettiin tulosvastuulliseksi oikein todella. Takas vanha systeemi missä maa päätti osallistujista

Siinäpä idea lajille! Valomerkin jälkeinen sprintti baaritiskille.

Leave a comment

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Meta

Pages

Search blog

Latest comments