/dev/nikc/blog

Muutin Turusta Helsinkiin kuluvan vuoden kesäkuun viimeisenä viikonloppuna uuden työpaikan perässä. Nyt on siis takana reilut viisi kuukautta pääkaupunkiseudulla elämistä, ja kokemuksia on kertynyt jos jonkinlaista. Huomenna, kuten ensimmäisen arkipäivänä muuton jälkeen, on merkkipäiväni, joten on sopivaa kirjoittaa jonkinlaista yhteenvetoa tähänastisista tunnelmistani.

Aluksi muutto Helsinkiin jännitti kovasti. Taakse jäisivät tutut turvalliset kuviot, ystävät ja vakituinen työpaikka. Uudessa kotikaupungissa minulla olisi vain muutama tuttu, koeaika uudessa työpaikassa, eikä minkäänlaista paikallistuntemusta. Kieltämättä yksinäisyyden pelkoa oli havaittavissa. Erikoista sinänsä, että kun melko tarkalleen vuosi sitten olin muuttamassa toiselle puolelle maapalloa, en jännittänyt muuttoa läheskään yhtä paljon. Ehkä siksi että se oli niin kaukana. Nyt uusi asuinpaikkani tulisi olemaan kaukana, mutta silti riittävän lähellä että voisi tuntea kaipuuta entiseen, siihen palaamisen helppouden takia. Luotin kuitenkin itseeni, ja jossain määrin sosiaaliseen luonteeseeni, ettei tästä tulisi ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Niinpä pakkasin vähät tavarani muuttoautoon ja täällä nyt siis ollaan. Ja pysytään.

Uuden työpaikan kanssa oli aluksi melko hankalaa päästä sinuiksi. Olihan minulla takana viisi vuotta tuttuja työkavereita, tuttuja asiakkaita ja tuttuja työtapoja. Nyt piti aloittaa jotakuinkin kaikki puhtaalta pöydältä, mukaan ei tullut kuin kertynyt ammattitaito, joka toisaalta onkin kaikki mitä tarvitaan. Kuitenkin ne opitut, hyväksi todetut toimintatavat ja rutiinit mitä ei enää voinut käyttää, herätti itsessäni närää koska ne olivat mielestäni uusia paremmat. Ihminen on sopeutumiskykyinen muttei aina muutoksenhaluinen. Onnekseni kuitenkin aika parantaa haavat, eikä alkukankeuden jälkeen enää ole juurikaan havaittavissa tämän kaltaisia ongelmia. Työkaveritkin ovat osoittautuneet oikein mukaviksi, mikä tietysti on erittäin positiivinen asia, ja ovat omalta osaltaan vakuuttaneet minua muuttopäätöksestäni.

Sain myös uutta potkua blogiharrastukseeni. Olihan minulla nyt jotain mistä kirjoittaa. Turkulainen Helsingissä. Muutto paikkakunnalta toiselle. Uuden oppiminen ja niin edelleen. Blogimiiteistä puhumattakaan, mistä ei Turussa ollut mitään tietoa (tai ei ainakaan kiirinyt minulle saakka), jotka ovat piristäneet harmaata arkea hyvinkin paljon ja tutustuttaneet minut moniin uusiin mukaviin ihmisiin. Moniin heistä, olisin tuskin ilman näitä tapaamisia tutustunutkaan. Kiitos teille kaikille mukavista hetkistä, yhtälailla niistä menneistä kuin tulevistakin.

Erittäin positiivisena asiana olen myös pitänyt tarjolla olevaa ohjelmatarjontaa. Rockabilly ja rock’n’roll ovat minulle erittäin rakkaita musiikkilajeja, eritoten elävänä kuultuna, ja keikoilla on tullut käytyä varmaankin yhtä paljon kuin tähän asti yhteensä ikinä. Siitä ehdottomasti pisteet Helsinkiin, Turkuun verrattuna.

Sitten on vielä se yksi aspekti ihmisen elämässä. Eritoten nuoren miehen elämässä. Kyllä te hyvin tiedätte mitä tarkoitan, seuraelämää romanttisessa mielessä. Silläkin saralla kaikki on mallillaan.

Olen rakastunut. Proikkariin.