/dev/nikc/blog

Yle näytti eilen dokumentin joka käsitteli Stephen Hawkingin informaatioparadoksia. Joo, en minäkään oikeasti ole siitä kiinnostunut, mutta onnistuin poimimaan informaation tulvasta sen kaiken oleellisen.

Nimittäin. Hawkingin mukaan mustat aukot erittävät lämpöä ja vähitellen katoavat, vieden mukanaan kaiken minkä on itseensä loputtomattomalla painovoimallaan imenyt — informaatiota siis katoaa (koska molekyylit ovat tietoa). Lisäksi mustia aukkoja voi olla missä tahansa, vaikka päässämme, emmekä me tietäisi sitä.

HA! Minäpä tiedän.

Väite: Alkoholi on mustia aukkoja tiivistemuodossa, tai on vähintäänkin mustanaan aukkoja.

Todiste:

• Alkoholista tulee mukavan lämmin olo — mustat aukot erittävät lämpöä
• Runsaasti nautittuna muistikuvia saattaa hävitä matkan varrelle — mustat aukot vähitellen katoavat, vieden imemänsä informaation mukanaan

MOT.

Asiasta on jo käyty keskusteluja fyysikon kanssa teorian lisäämisestä opintomateriaaliin. Ihq.

_{Mustia aukkoja ei sovi sekoittaa must aukkojen kanssa. Ne on pakkorakoja.}

Koska olet viimeksi, tai oletko koskaan, käynyt (ja jos olet, niin mitä kävit katsomassa ja miksi):

1. Oopperassa?
2. Teatterissa?
3. Galleriassa?
4. Museossa?
5. Baletissa?

Viikkovitonen 47 -06

1. En ole käynyt toistaiseksi kertaakaan. (Eikä ole kyllä kiirettä mennäkään.)
2. Viime torstaina Q-teatterin Paha tahto -näytelmää katsomassa. Ennen tätä taisin viimeksi nähdä Samppalinnan kesäteatterissa My Fair Lady:n.
3. Toissa kesänä WAM:in pop-taidenäyttelyssä.
4. Muistaakseni tämäkin tapahtui toissa kesänä, kun kävin Aboa Vetuksen keskiajan kotieläimet-näyttelyssä. Tarkoitus olisi käydä Tekniikan museossa ja Raitioliikennemuseossa, kunhan vain saisi aikaiseksi.
5. Tämäkin on vielä kokematta. (Saattaa kyllä jäädäkin näin.)

Sunnuntain harmaasta aamusta [älä yhtään irvistele siellä, minulle se oli vielä aamua] huolimatta, päivästä tuli oikein nätti sen jälkeen kun pilvet väistyivät auringon tieltä. Juuri sopiva päivä pieneen ulkoiluun hyvässä seurassa, ja etenkin sopiva päivä ex tempore visiitille Suomenlinnaan. [Enkä muuten ennen tätä tiennyt että HKL:n matkakortilla pääsee vesiteitsekin.]

Siitä olikin vierähtänyt melkoinen tovi viime kerrasta kun paikalla kävin. Voisikin sanoa, että olen tavannut poiketa linnakkeessa säännöllisesti noin neljäntoista vuoden välein. Jatkossa voisi kuitenkin kasvattaa käyntifrekvenssiä, paikka oli nimittäin aika hieno. Niin hieno, että innostuin ottamaan heikkolaatuisia kuvia kännykässäni olevalla kameralla.

***

***

Muutenkin koko viikonloppu meni hienosti hyvästä ruoasta, hyvästä viinistä ja hyvästä seurasta nauttiessa. Näin maanantaina kuitenkin vähän väsyttää, koska se kuuluu maanantaiaamuun, mutta se ei haittaa koska viikonlopun blogipäivityksissä riittää lukemista. Viikonloppuna kun tuli ihan huomaamattaan välteltyä tietokonetta ja internetiä, joka on melko harvinaista herkkua näin elämäntapanörtille. Ehkä minullekin on kuitenkin siis vielä toivoa.

Housut hajoavat. Etenkin semmoiset halvat jotka on ostettu noin parisen vuotta sitten Thaimaasta. Tästä syystä löysin itseni tänään suuntaamasta housuostoksille.

Minä kun niin tykkään kulkea ihmismassojen keskuudessa vertailemassa ja kokeilemassa kaikkea, tein sitten poikkeuksen ja ostin housut ensimmäisestä kaupasta johon eksyin. Jotenkin tuntuu että hiposin viimekertaista kuuden minuutin ennätystäni, johon kuului auton parkkeeraaminen.

Jälkeenpäin palkitsin itseni yhdellä oluella, josta alkaakin tämän tarinan mielenkiintoisin osuus.

Hetken istuin Bruuverissa hörppimässä Litoveliä, kunnes ravintolan hyvästä täyttöasteesta (taisi olla jonkun pikkujoulut) johtuen pöytääni pyrki vanhemman oloinen herrasmies. “Mahtuuhan tähän toki“, minä vastasin ja jatkoin kirjan lukemista.

Eipä siinä pitkään mennyt kun pöytäkumppanini avasi sanaisen arkkunsa, lieköhän aiheena ollut sää tai jokin muu tavanomainen jaadajaada. Sana “pruukaata” pisti kuitenkin korvaan, ja kysyin: “Mistäköhän päin herrasmies mahtaa olla kotoisin?“, ja siitä se juttu sitten lähti.

Kiintoisaa oli kuunnella 60- ja 70-luvun juttuja Turusta. Olkoonkin että se yksi palkinto-olut venyi neljään (tai kolmeen ja yhteen tarjottuun), mutta mukavaa oli. Juttuja riitti, ja olisi riittänyt pidempäänkin, mutta minä lähdin nälän pakottamana kotiini.

Kivaa tämmöinen.

Jännää vain sinänsä, että piti muuttaa Helsinkiin kuulemaan juttuja Turusta.