/dev/nikc/blog

Tänään päätin matkata keittiöni avulla saapasniemen eli Italian suuntaan. Pastaa oli siis kiikarissa. Ajattelin vihdoinkin toteuttaa sen kermaisen pekoni-kinkkukastikkeen mitä olen jo pitkään himoinnut.

Kaupasta mukaan tarttui:

• Paketti prosciuttoa
• Paketti amerikan pekonia
• Fettucini tuorenauhapastaa
• Aurajuustoa (mihinpä mä sitä en laittais)
• Basilikaa (tuore)
• Salviaa (tuore)
• Kevätsipulinippu

Panostin tuoreisiin aineksiin, sillä mieleeni oli jäänyt jokin näkemäni kokkiohjelma jossa painotettiin että italialaisen ruuan salaisuus on yksinkertaisuus ja tuoreet ainekset. Ainakin tuo yksinkertaisuus sopii minulle kuin nakkisämpylä saksalaiselle poliisisarjanäyttelijälle¹.

Yllä olevien kaveriksi poikkesin vielä kolme pulloa punaviiniä, mutta se nyt ei suoranaisesti liity tähän. Lisäksi kotona oli ennestään voita, purkillinen ruokakermaa ja valkosipulia.

Annos noin yhdelle henkilölle. Valmistusaika lyhyt.

Pannu kuumenemaan ja vedenkin voi laittaa kiehumaan. Yksi sipuli ja valkosipulia maun mukaan silpuksi. Nelisen pekoniviipaletta kolmeen osaan kukin. Pekonit tulille kun pannu on kuuma. Pekonin kypsyessä pilkoin kolme siivua prosciutto-kinkkua. Pekonin ollessa lähes valmista, lykin pannulle sipulit ja kinkun. Sipulin kuullotuksen jälkeen kaadoin liha-sipulisekoituksen pannulta väliaikaisvarastoon.

Sitten tulikin se hankala vaihe. Kastikkeet on aina ollut minun Akilleen kantapääni. Ohjekirjan mukaan niitä on tullut kuitenkin onnistuneesti valmistettua. Nyt kuitenkin päätin että on pärjättävä ilman ohjekirjaa. “Siis haloo, kuinka vaikeeta se voi olla?”² Varmastikin olisi auttanut jos muistaisi edes hiukan noita mittasuhteita. No anyway…

Pannulle³ reipas nokare voita⁴. Ei mitään satoja grammoja, mutta kuitenkin vähän samoilla linjoilla kuin Yle kakkosen Makupaloissa, vähän voinee tinkiä. Perään vehnäjauhoja silleen sopivasti. Sekoita vimmatusti, äläkä anna ruskettua liikaa.

Sopivan rusketuksen jälkeen heitin perään kaksi desiä ruokakermaa. Sekoitin vimmatusti. Pilkoin äkkiä Aurajuustoa joukkoon kun huomasin sen unohtuneen. Sekoitin taas vimmatusti. Tätä kastiketta en, perkele vieköön, aikoinut polttaa karrelle. Sekoitan, sekoitan. Paksua kuin venäläinen tinneri, taisi lipsahtaa liikaa jauhoja. Maitoa joukkoon. Sekoitan, sekoitan. Johan luonnistuu. Jauhan pippuria joukkoon. Sekoitan. Maistan. Mmmm. Hyvää.

Tässä vaiheessa tein varmaankin etikettivirheen joka nostaisi kokkien hälyttimet tasolle DEFCON-1, jos moiset olisivat olemassa (tai mistä minä tiedän?) sekoittamalla aiemmin paistamani liha-sipulisekoituksen kastikkeen joukkoon.

Kiehuvaan veteen oliiviöljyä, suolaa. Perään tuorepasta kolmeksi minuutiksi. Tässä välissä ehtii hienosti avata punaviinipullon, kataa siitä lasillisen, pilkkoa tomaattia annokseen sekä raivata tiskipöydälle tilaa annoksen valokuvausta varten.

Tasan kolmen minuutin jälkeen pasta pois vedestä, pikainen huuhtelu jonka jälkeen takaisin kattilaan. Vähän oliiviöljyä perään ja sekoitusta.

Annokseen ensin pastaa, sitten kastiketta, reunallle tomaatit. Päälle revittyä basilikaa ja salviaa. Nam nam.