/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jul 11th 2006

Heräteostoksia

20:12

Koheltajan piti tänään mennä shoppailemaan, mun ei. Koheltaja ei shoppaillut, minä shoppailin.

Koska eilen kotiini saapuneen Welhon paketissa tullut verkkokaapeli oli aivan liian lyhyt, oli tämän päivän missio hankkia pidempi. Muutakaan paikkaa keksimättä ajattelin suunnistaa Verkkokauppa.com:n myymälään. Tulisi samalla nähtyä vähän uusia maisemiakin.

Eikä siinä mitään, ihan hieno suunnitelma. Siinä vain samalla tuli mieleen sijoittaa hieman tililleni tupsahtaneesta lopputilistä. Loppujen lopuksi kassalle tuli kasattua langattomat kuulokkeet, USB-muistitikku, näytön puhdistuskapine ja se verkkokaapeli.

Loppusaldo karvan verran yli satasen, suunnitellun reilun kympin sijoituksen sijaan. Onneksi se Logitechin diNovo oli vielä niin kallis että raaskin jättää sen hyllyyn.

Kotimatkalla tuli taas paikallismatkustelun saralla (joka muuten sujuu jo melko kivuttomasti) uusi valloitus. Matkustin nimittäin Ruoholahdesta Kamppiin metrolla. (Eihän siinä tietenkään mitään erikoista ollut, mutta pitihän minulla olla jonkinlainen johdanto ottamaani kuvaan.)

Ruohalahden metroasema

Nyt kelpaa tuijotella putipuhdasta näyttöä, sekä popittaa häiritsemättä naapureita tai omaa liikkumista. Rok!

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments