/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

Jun 30th 2006

Teejii nolla

13:51

Se ois viimeinen päivä mainostoimistossa ihan kohta takana. Edessä enää loma/lähtökahvitus. Illalla edessä matka kehäkolmosen sisäpuolle. Hämmästyttävää kyllä, kaikki kamatkin on jo pakattuna eikä tarvitse kuin paiskata ne autoon ja lähteä matkaan.

Loppuun vielä fiiliskuva tuosta ulkopuolelta.

Electrocity

So long, Electrocity.

Update 14:40

Piti vielä läksiäislahja ikuistaa tähän postaukseen.

Läksiäislahja

Jun 29th 2006

A dog ate my homework

15:47

Nettiradiossa soinut klassikko sai minut taas kerran palaamaan Youtuben pariin.

And thus, I present to you, Mötley Crüe with Smokin' in the Boys Room.

Jun 29th 2006

Aika väbä, sanos hai, ja planktonin nappas

12:34

Aamut Turussa käy vähiin. Yksi olisi vielä edessä. Viimeisten (tarpeellisten) muuttokamojen kuorma lähte huomenissa kohti kaunista pääkaupunkiamme siinä kuuden pintaan. Sittenhän siellä ollaan ja toivon mukaan pysytään. Tuntuu että tätä parinsadan kilometrin muuttoa jännittää enemmän kuin sitä kahdeksantuhannen kilometrin.

***

Discovery on mukava TV-kanava. Olen viettänyt viimeisen viikon kaverillani ja telkkarin kuvaputkea on tullut kulutettua. Jotenkin sitä aina päätyy tuolle infotainmenttia puskevan tuutin ääreen. Brainiac on ehdottomasti ohjelma joka pitää nähdä, jollei muuten niin oppiipahan miten hyvin muodostuneen naisen etumuksen saa yhdistettyä tieteeseen. Onhan siellä joukossa aidosti mielenkiintoisia faktapitoisia ohjelmia myös, esim. auton, bensiinin ja moottoreiden historiasta tiedän nyt paljon paljon enemmän kuin viikko sitten. (Enhän minä sanonut että ne hyödyllisiä ole, vaan mielenkiintoisia.)

Uskoakseni myös eilen kolmoselta näytetty haikaloista kertova dokumentti oli Discoveryn tuotantoa. Ainakin niitä on joku näistä kotimaisista kanavista esittänyt ja niistäkin olen pitänyt. Muutenkin olen aika perso kaikenlaisille dokkareille, kumma kyllä se on suomessa YLE joka esittää ne mielenkiintoisimmat.

Mutta takaisin asiaan, eli siihen haidokkariin. Enpäs aikaisemmin tiennyt että haikaloja on niin pirun montaa eri laatua, tai tiesin mutta en tiennyt silti. Rumiakin niitä on ja kauniita. Isojakin, todella isoja, ja se suurin ei syö edes lihaa.

Yksi rumimpia oli kuitenkin Australiansarvihai.

Australiansarvihai

Tältä tutkijat arvioivat että hait näyttivät monen monta vuotta sitten. Eli nämä nykyisten haiden esi-isät, silloin kun ne vielä olivat merten herroja. Ovathan ne tavallaan vieläkin, mutta määrällisesti alakynnessä. Ruma se joka tapauksessa on. Haiksi.

Toinen mielenkiintoinen (ja ruma) oli Saharausku.

Sawfish

En tiedä löysinkö oikeanlaisesta kuvan (unohdin täydellisen nimen), mutta kyseinen kala oli niinkin näppärä että pystyi itse erittämään suolaa ja tämän ansiosta nousemaan makean veden jokiin saalistamaan. Siitäkin se pisti silmään kun se ei näytä tyypilliseltä rauskulta. Olen tottunut siihen että ne ovat vedessä erittäin kauniisti "lentäviä" stealth-lentokoneita josta tehdään Thaimaassa kaltaisilleni turisteille lompakoita.

Rumia ovat myös vasarapäähait, mutta en nyt jaksa sitä tähän laittaa koska kaikki ovat moisen jo joskus nähneet. Niiden vasara on kuulemma evoluution mukana nykyään pienentymässä, ihan näin triviaalitietona kuitenkin.

Sitten oli se suurin, nimittäin Valashai.

Valashai

Merten suurin kala ja se syö planktonia. Mikä pettymys. Olisihan se hienoa kun moinen otus tulisi Bond-elokuvamaisten laivojenkaappausalusten tapaan monttu auki ja hotkaisisi itseään pienemmät kalat kokonaisina. Suuhun nimittäin mahtuu täysikasvuinen aikuinen ihminen seisomaan helposti, eli se on aika iso.

Sulatelkaapa tuota. Minä palaan viettämään toiseksi viimeistä työpäivääni mainostoimistossa.

Jun 27th 2006

Aasian ihmeitä

13:00

On ne Japanilaiset vaan fiksuja. Parhaimmissa tapauksessa ehkä jopa viisaampia kuin insinööri.

Nimittäin. Ensin opin viikkaamaan paidan kahdella liikkeellä, nyt opin miten kuoritaan peruna (via ButtUgly).

Toista olen jo kokeillut ja todennut toimivaksi. Pitää siis myös koettaa toisen ohjeistuksen toimivuutta, mutta se jäänee muuton jälkeiseen aikaan. Raportoin lisää kokeen jälkeen.

Jun 26th 2006

Jälkimaininkeja

10:48

Juhannuksesta selvittiin kunnialla ja hengissä, vaikkakin väsymys painaa vielä melkoisesti. Hauskaakin oli, erittäin hauskaa. Bänditkin oli hyviä, vaikken niitä hirvittävän montaa nähnytkään. Kuulin kyllä.

Ja oli tämä opettavainenkin reissu. Muutama tanssiaskel nimittäin tuli opiskeltua, uskoisin jopa vielä muistavani miten niistä suoriudutaan. Opettajatarkin oli erittäin mukava.

Saksan vahvistuksen, Foggy Mountain Rockersien, kanssa pääsin jopa kuvaankin.

Foggy Mountain Rockers

All in all, hyvinkin onnistunut reissu.

Jun 22nd 2006

Juhannuksen drinkkivinkit

09:07

Muuttokuorma saatiin perille. Kämppäkin oli ihan mukavan oloinen. Tässä päivän piristeeksi sähköpostitse saapunutta materiaalia.

***

Kohta on taas Juhannus. Jotta juhlista tulisi kaikille ikimuistoiset, Kansallinen Ryyppykomitea suosittelee seuraavia takuuvarmoja drinksuja:

Read the rest of this entry »

Jun 21st 2006

To boldly go, where so many have gone before

12:49

Tänään se sitten olisi edessä, muuton ensimmäinen vaihe nimittäin. Eilen pakattiin auto täyteen rojua, tänään töitten jälkeen suunnataan samaisen auton nokka kohti Helsinkiä. Parisen viikkoa ajassa eteenpäin niin kyseinen osoite tulee olemaan se osoite.

Hienoa, mutta samalla pientä jännitystä tuovaa.

Hienoa koska minulla ei ole täysin omaa autonomista tilaa ollut sitten viime lokakuun. Ja sitä on kaivattu. Paljon. Nyt sitä tuleekin kerralla kokonaiset 25 neliömetriä.

Jännittävää koska ympäristö on minulle täysin uusi ja muutto tuo mukanaan melkoisen elämänmuutoksen muutenkin. Jännittävää ehkä myös siksi, että tänään näen tulevan asumukseni ensimmäistä kertaa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Munkkivuori here I come!

Jun 20th 2006

Minä ja Rockabilly, lyhyt rakkaustarina

21:22

Siitä on jo kolmisentoista vuotta kun me tapasimme. Kesällä se oli, oliskohan jopa ollut juhannus, varmasti en muista.

Siinä me istuimme kahden, vanhan Oldsmobilen takapenkillä matkalla Nauvosta Turkuun. Vain sinä ja minä, muut istuivat edessä.

Olimme varmasti kohdanneet ennenkin, mutta emme merkillepanneet toisiamme. Ei se tälläkään kerralla rakkauden liekkiä sytyttänyt, mutta tutustuimme kuitenkin jo vähän paremmin.

Siitä eteenpäin tapailimme kuitenkin toisiamme enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Lähinnä viikonloppuisin, mutta joskus viikollakin. Taisit sinä osan itseäsi jättää huomaani ihan vaivihkaa. Sitten vähitellen yhä enemmän ja enemmän.

Nyt vuosia myöhemmin, on meillä yhteisiä hyviä kokemuksia melko liuta. Huonojakin, mutta tuskin mainittavasti. Erityismaininnan arvoisia ovat ne kolme juhannusta jona olemme viettäneet erittäin intensiivistä yhteiseloa. Satunnaisesti olemme käyneet baareissakin julistamassa ja juhlistamassa suhdettamme, mutta ennen kaikkea yhteiselomme on kukoistanut ja kukoistaa edelleen.

Minua hävettää että melkein jätin sinut pulaan tänä juhannuksena. Viime hetkellä kuitenkin päätin, ettei mikään niinkin maallinen kuin raha, voi olla esteenä meidän yhteiselle vuoden huippuhetkellemme.

Voit siis olla rauhallisin mielin. Me kohtaamme samassa paikassa kuin kaksi aiempaakin juhannusta. Sinun lepyttämiseksi olenkin etsinyt muutamia sinua kuvaavia linkkejä muiden nautittavaksi.

Read the rest of this entry »

Jun 20th 2006

Still got the blues

14:05

The Blues Brothers

Jälleen yksi hiljaisenpuoleinen päivä töissä. Youtube kehiin, tänään teemana blues.

Jun 19th 2006

Itsensä kiduttamisen ihanuus ja kauheus

19:31

Viikonloppuna kaivoin takapihan rikkaruohojen keskeltä äitini polkupyörän liikkumisen tarpeitani tyydyttämään. Ne muutamat kilometrit mitä kauppa- ja bilereissulla kertyi olivat riittävästi saamaan minut tuntemaan itseni pahoinpidellyksi istumaruumiinosani kohdalta.

"Sulla on satula päin persettä", valisti neuvokas ystäväni. Eikös se näin pitäisi ollakin? Tai niin minä ainakin olen ymmärtänyt. (Ei, minä en vain kykene vastustamaan huonojen puujalkavitsien ymppäämistä teksteihini.)

Itse kuitenkin veikkaisin että nämä muutamat polkupyöräilemättömät vuodet ovat syypäänä. Viime vuosina kun on enemmän tullut rullailtua 8- kuin 2-pyöräisenä.

Tänään oli kuitenkin hienon kelin saneleman pakon edessä ottaa sama kidutusväline alle työmatkalle. Aamuinen lenkki meni viikonlopun vammoja aristellessa mutta nekin ikään kuin katosivat matkan aikana, tai sitten vain kipuraja ylittyi. Mene ja tiedä.

Kotimatkalla kivuista ei kuitenkaan ollut mainittavaa haittaa. Päätinkin tämän inspiroimana huvikseni ottaa kaiken irti mitä tästä oluttynnyristä on irti otettavissa. Ensimmäinen kilometri hissukseen pulssin nousua odotellessa jonka jälkeen avautui suora missä olikin hyvä laittaa isompaa vaihdetta sekä pyörään että sen moottoriin.

Aninkaistenmäki vei jonkin verran mehuja mutta onneksi ylämäen jälkeen yleensä tulee alamäki, joten sain hieman aikaa palautua ennen Aninkaisten siltaa, joskaan se ei yhtä kova koitos olekaan.

Sillan ylitettyäni olikin luvassa silkkaa tasamaata -- tai niin lähellä tasamaata kuin tässä harjujen päälle rakennetussa kaupungissa päästään -- ja loppusprintti eli viimeiset 1.5km. Turbo päälle ja vauhtia masiinaan, vaikka itku tulisi.

Kotikadulle kurvatessani olin muuttunut väsyneestä monitorintuijottajasta huohottavaksi, hiestä märkänä olevaksi eläväksi kuolleeksi. Kotipihalla olikin hienoa heittäytyä nurmikolle odottamaan pulssin palautumista normaalille tasolle.

Kurkkuun sattui, kuumotti, hiki valui, polvia särki, mutta tuntui se niin hyvältä. Liekö niitä endorfiinejä? Tästä voisi helpostikin muodostua tapa, kuten joskus oli rullaluistellessa, tehdä nopeusennätyksiä kotimatkalla. Töihin mennessä ei oikein viitsi kun työmaalla ei ole suihkua, vaikka muuten aamun viileydessä voisi olla mielekkäämpää repiä. Heräisikin tehokkaammin.

Parisen viikkoa tätä on vielä aikaa koemielessä harrastaa. Sen jälkeen onkin kotikaupunki toinen ja minä taas pyörätön. Tosin jos tuo kaljatynnyri osoittaa edes pientä pienentymisen merkkiä moisen hyötyliikunnan ansiosta, olen kyllä pakotettu hankkimaan helvetinkoneen itsellenikin. Sääli vain kun en sellaista jonka minä haluan ole missään (myynnissä) nähnyt.

Jun 17th 2006

We can’t stop here, this is batcountry

13:49

Bat-sign

Tämäinen kyltti tuli bongattua jokunen vuosi sitten kun yksi jo taakse jääny parisuhde asui siinä lähellä. Jokin aika takaaperin tuli käytyä samoilla nurkilla uudestaan ja ikuistin kapistuksen. Sen tarkoitusta en tiedä, yhtään lepakkoa en nähnyt. En myöskään yhtään flegmaattisen näköistä pallonpotkijaakaan sen puoleen...

Jun 16th 2006

En vain osaa

19:00

[...] tehtävänä on listata ne viisi (5) taitoa joita sinä et hallitse mutta sinusta tuntuu että ne ovat jokapäiväisiä muille.

En osaa...

  • ...käyttää rahaa.
  • ...kertoa vitsiä.
  • ...mennä nukkumaan ajoissa.
  • ...paistaa rapeaa pekonia.
  • ...tanssia.

Via Skrubu.

Jun 16th 2006

Kädet, tassut, raajat

13:41

Valokuvatorstai viikko 4

Minäkin päätin osallistua tämän viikon Valokuvatorstain haasteeseen. Kuitenkin vain semi-osallistun koska kuvat ei ole otettu nimenomaista tarkoitusta varten, sattuipa vain olemaan kenkälaatikossa sopivia otoksia, ja teki mieli silti.

Ja semi-osallistumisella tarkoitan sitä, etten lähetä Valokuvatorstain kommenttiosastolle linkkiä tähän postaukseen. Ehkä sitten ensi viikolla.

Jun 14th 2006

Proge on

21:29

Kerrassaan mainiota musiikkia on kaveripiirissä minulle mainostettu. Muutaman kuuntelun jälkeen kaiken kaikkiaan erittäin ihastuttavaa. Etenkin näin vinkkumaistissa.

Ennen sitä kaiken paljastavaa linkkiä kuitenkin helmi Turun Sanomien otsikoinnista.

Kakán kierre oli liian kova

Se oli ankaran työn takana, mutta tulihan se sieltä.

Olkoonkin lapsellista mutta nauratti se silti.

Mutta se musiikki. Sen tarjoaa Body by Jayk. Saanen suositella etenkin Math Class nimellä kulkevaa pläjäystä.

Jun 12th 2006

Teknologia luo turvallisuutta?

13:54

Palohälyttimet on jo melkoisen vanha juttu. Ainakin meillä moinen vekotin on katossa roikkunut niin kauan kuin muistan, eli melko kauan. Luulisi että tässä ajassa niinkin yksinkertainen laita olisi saatu varmatoimiseksi. Iltalehden juttu kertoo kuitenkin muuta:

Panu Turpeista hämmästyttää se, että palohälyttimet eivät reagoineet savuun ja liekkeihin ennen häntä.

- Yleensä, kun paahtoleivät palavat, niin koko talo vinkuu. Nyt kun talo oli oikeasti tulessa, mitään ääntä ei kuulunut, mies ihmettelee.

Pattereiden kunnosta ei sanottu mitään.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments