/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

May 26th 2006

Kiusa se on pienikin kiusa

21:26

Käytiin helatorstain kunniaksi kiertelemässä maakunnissa. Päädyttiin ihan ihkaoikealle maatilalle, oli kanojakin kaakattamassa.

Tuli siinä sitten kaffenkupin ohella pulla suussa vähän juteltua sakoista. Tai lähinnä siitä mistä syystä niitä on saatu. Siitä sitten ajauduttiin juttelemaan siitä mitä niiden sakkojen kanssa pitää tehdä.

Nimittäin, kun maksaa, pitää maksaa vähän liikaa. Siinäpähän pyörittelevät paperia kun palauttavat sinulle sitä yhtä euroa. Sukkahousuniksi siihen jos sakko on liian suuri maksettavaksi yhdessä erässä; odotetaan karhua, maksetaan vähän ja jäädään odottelemaan seuraavaa kehoitusta.

Sitten minulle selvisi myös mitä pitää tehdä kun parkkipaikoista on pulaa. Se kun on ainakin täällä melko yleistä.

Turussa parkkisakko on 40 euroa, tai ainakin viimeksi oli kun pikavoiton sain. Siitä tosin on aikaa, oma autokin oli viimeksi käytössä pari kolme vuotta sitten. No kuitenkin, jos sitä parkkipaikkaa ei löydy, ei pidä jättää autoa kadunvarteen Liisan iloksi, vaan ronskisti kurvata nurmikon puolelle. Se kun ei riko liikennesääntöjä vaan kaupungin järjestyssääntöjä, mikä on huomattavasti halvempi vaihtoehto.

Että näin.

Sorry, the comment form is closed at this time.

Meta

Pages

Search blog

Latest comments