/dev/nikc/blog

Kuolleiden purjehduskenkien seura

May 23rd 2006

Sinihammasta, hallelujaa!

19:31

Tero Lehto kyselee Vaihtuuko soittoääni. Vaihtuihan se, pakkohan se oli -- sitäpaitsi Taivas lyö tulta tympäisi jo muutenkin, johan sitä on kulumiseen asti huudatettu.

Bluetoothia siinä musiikin siirrossa piti sitten käyttää, ihan vain koska se on mahdollista. Melkoisen tuskastuttava toimenpide. Vajaan neljän megatavun kokoinen tiedosto siirtyi tietokoneelta luuriin noin 17 minuutissa.

Kovinhan minä Bluetoothin sielunelämää sen ihmeemmin tuntematta ihmettelin moista hidasta siirtonopeutta ja IRC:ssä asiasta avauduttuani sain tietää syynkin. Bluetooth hoitaa hienosti sen mihin se alunperin suunniteltiin; nimittäin laitteiden mikrotehoisen viestinvälityksen. Jotenkin olin vain kuvitellut että tuokin teknologia olisi vuosien mittaan parantunut. Onhan niitä kameroitakin jotka purkautuvat sinihammasta käyttäen.

Kotiin päästyäni asia rupesi vaivaamaan ja oli ihan pakko kaivaa Wikipediasta esiin vähän faktaa, tai ainakin IRC-oraakkelin päihittävää faktaa. Kulkeehan Bluetoothia pitkin kuitenkin ääntä jopa stereona, pakkohan siitä on siis oltava nopempiakin versioita.

Ja onhan siitä.

Wikipedian artikkelin mukaan Bluetooth 2.0 siirtäisi jopa 2.1 megabittiä sekunnissa. Eli syynä tuskastuttavaan mateluun oli todennäköisesti työpaikalla käytössä olevan donglen karvalakkimallisuus. En siis alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti tuskastele ja hauku Bluetoothin kömpelyyttä ja miten se on minun odotukseni pettänyt, vaan lähden metsästämään parempaa donglea.

Loppuun vielä päivän lainaukset, lähteenä keskustelu Bluetooth-nimen alkuperästä, olkaa hyvä.

I wonder if Harald Blåtand had a big dongle...

Well, you're all wrong. Bluetooth was invented in Arkansas, otherwise it would be called, "BlueTEETH"!

Leave a comment

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Meta

Pages

Search blog

Latest comments